Heipä hei taas rakkaat lukijani! Olen todella taas lupausteni mukaisesti kirjoitellut ahkerammin. Eli ei siis oikein tunnu muistuvan tämäkään homma mieleen sitten millään. Mutta eipä anneta sen lannistaa vaan kertoillaan hieman viimeisten muutaman viikon tapahtumista
Eli kaikille siis hyvää Jeesuksen taivaasenastumisen päivää. Täälähän se on toki vapaa, ja koska torstai on vapaa niin mitäs järkeä sitä enää on perjantaina töihin lähteä. Logiikkaa minun makuuni, pitkä viikonloppu siis edessä.
Viimeisten parin viikon aikana on tosiaan touhuiltu ihan mitä sattuu. Tässä näkee mitä tällä alalla joutuu tekemään jos haluaa saada voittoakin. Olemme esimerkiksi korjanneet hinausrekkaa, suoristelleet jotain nosturin ketjuja ja teroitelleet kivityökaluja. Tällaisia pikatöitä tuntuu tulevan jatkuvasti, ja kaikki työt mitä tarjotaan otetaan näemmä vastaan.
No itsehän en niinkään ole autojen korjaamisesta kiinnostunut enkä paljoakaan avuksi siinä ollutkaan kuin juoksupoikana, mutta asennusten näkeminen viimeviikolla oli hyvin mielenkiintoista. Viimeviikon maanantaina kävimme asentelemassa asiakkaalle kauas maaseudelle kaiteen pätkää, eikä se toki ilman ongelmia onnistunut. Pitää pitää mielessä että jos ikinä mitään lähtee asentamaan on hyvä tietää mihin ja mitä on asentamassa. Mutta kaikki sujui kuitenkin lopulta ja kaide saatiin pystyyn.
Koko hökötyshän tietysti käytännössä rakennettiin paikan päällä koska se on vain lävistettyä tankoa jonka läpi menee toinen tanko. Kävimme asentamassa myös ikkunan suojaa, josta ikävä kyllä en saanut kuvaa, johtuen siitä että muistini ei varsinaisesti tunnu olevan parhaasta päästä ja unohdin jälleen kameran.
Muutoin tässä viimeaikoina on ollut aufdermauerilla aika hiljaista tilausten suhteen joten juurikaan en ole muuta tehnyt kun silloin tällöin sahaillut jotain raudanpätkiä johonkin hökötyksiin. Aika monet työt täälä ovat sellaisia että ne rakennetaan vasta asennettaessa ilmeisesti, koska valtavat määrät erilaisia palkkeja ja palikoita lähetetään sinkittäväksi, mutta juurikaan valmiita töitä ei näe. No katsotaan mitä viimeiset viikot tuovat tullessaa.koitan taas kirjoitella jotain tässä lähiaikoina, kunhan jotain kirjoittamisen aihetta taas löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti