Tähän väliin on pakko huomioida hieman työturvallisuutta, jota meille on aina ajoittain opetettu enemmän ja vähemmän. Huomioitavaa on että ensimmäisenä täälä käskettiin laittaa pitkät hiukset johonkin piiloon tai kasaan ja hanskat pois käytettäessä pyöriviä koneita, kuten poraa. Näistä ei ole koulussa eikä aiemmin muutenkaan kukaan koskaan mitään sanonut.
Siltikin että tällaiset pikkunippelit otetaan täälä hyvin vakavasti haluaisin kuitenkin laittaa muutamia kuvia paikallisesta käytännöstä käsitellä kulmahiomakonetta (rälläkkää), josta tietenkin on kahva otettu irti, sekä kaasupulloista, joissa ei tietenkään ole minkäänlaista kaulasuojusta, ja joita aika huolettomasti pyöritellään pitkin maita ja mantuja. Suojalasejakaan ei juuri näe käytettävän ja kuten aikaisemmin jo kuvasin hitsausta niin välillä on naama aika punakka kun alkunappeja laittelee ilman maskia.
Tässä on hyvä esimerkki siitä kuinka rälläkällä harjataan.
Muistaakseni minut ainakin opetettiin käsittelemään
kaasupulloja hieman eritavalla, eikä lastauskaan kai ihan
näin kuulunut olla.
Tässä joitain esimerkkejä asioista joita on tullut tässä hieman kummasteltua, mutta hengissä on selvitty ainakin toistaiseksi. Päivityksen idea ei siis ole pelotella tulevia vaihtoon lähtijöitä, mutta on hyvä tietää, että täälä jotkin käytännöt ovat aika erilaisia meidän oppimiimme. Palaillaan taas asiaan tässä lähipäivinä. Hyvää kevättä sinne, ilmeisesti lämpötilat ovat suomessa tällä hetkellä paljon mukavammat kuin täälä, +15 ja vettä sataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti